Kirjoittajasta

Maallemuuttaja perusti pop-up -ravintolan linnuille ja pieneläimille talveksi 2015-2016. Työkaverit kuuntelivat suunnitelmia aikansa ja totesivat, että eivät ole kuullut kenenkään suunnittelevan talviruokintaa näin paljon. Perustin blogin, jotta voin jakaa suunnitelmia ja havaintoja koko maailmalle.

Lintulauta sijaitsi  alunperin Lapin läänin eteläisimmässä kunnassa Simossa ja on sittemmin muuttanut Ouluun.

Ruokinnan perustiedot olen opiskellut Birdlife Suomen talviruokintaohjeista

Muualta Internetistä minut löytää vaikkapa Twitteristä 🐦

Linnunruokintaan liittyvät kommentit ovat tervetulleita!

IMG_3992
< takaisin blogikirjoituksiin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *