Confessions of a Shopaholic

bird food and a feeder

Tunnustan, olen hurahtanut linnunruokien ja ruokintatarvikkeiden osteluun. Alla eiliset ostokset – nämä olivat 24 % alennuksessa Agrimarketissa. Iso ruokinta-automaatti tulee tarpeeseen, sillä pienemmät automaatit tyhjenevät alle kahdessa päivässä.

Löysin erään luontoharrastajan blogista kirjoituksen oravan juuttumisesta ruokinta-automaatin putkeen. Asetan omaan automaattiini kepin, jonka avulla orava pääsee tarvittaessa pelastautumaan.

Samassa blogissa on myös ohjeita automaatin tuunaukseen, jotta se ei keräisi lunta, ja ohje talipötkösyöttimen tekemiseen.

talitanko

Talipötkökausi alkoi nyt tälläkin lintulaudalla, sillä huomiseksi on luvassa kovaa pakkasta. Talipötköjen syötin on melko pienireikäinen, joten yritän shoppailla vielä isompireikäisen mallin. Unelmanani olisi saada ravintola-asiakkaaksi tikka, eikä se luultavasti pysty syömään kunnolla noiden pienten reikien läpi.

tintit

Shoppailusta vielä sen verran, että poden huonoa omaatuntoa ostosten epäeettisyydestä. Talipallotuotteissa on eläinrasvaa ja palmuöljyä, ostamani automaatit ovat pääosin halpatuotantoa, eikä siementen rahtaaminen ulkomailta ole ekologista. Linnuilla on kuitenkin ilmeisen hyvä olla, joten se helpottaa omantunnon soimausta hitusen.

Eettistä nokittavaa olisivat kotimaiset viljat (ehkä kananrehuksi jalostettuna), kotimainen öljyhamppu sekä kotimaisten kasviöljyjen ja hyvän elämän eläneiden eläinten rasva. Auringonkukansiemenistä voisi varmistaa, että ne ovat mahdollisimman lähellä tuotettuja. Mitähän muuta eettistä nokittavaa voisi tarjota?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *